28 January 2014

2013

Berliini. Hengissä. Onnellinen. 

Mä olin suunnitellut tekeväni teille uutena vuotena (!) postauksen viime vuodesta, missä olisin vähän hengähtäny ja kelaillu taaksepäin, mitä kaikkea maan ja taivaan välillä mä viime vuonna koinkaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että on hetki keskittyä tulevaan ja jättää menneen syvällisempi ruotiminen sille sopivampaan aikaan. 

Summa summarum, vuonna 2013 jatkoin aikuiseksi kasvamista Briteissä, kävin armotonta elämänkoulua niin hyvässä kun pahassa, erosin, nielin kyyneliä kauemmin kun laki sallii ja mietin elämää enemmän kuin aiempien kahdenkymmenenyhden vuoden aikana yhteensä. Tän matkan aikana tapasin upeita ihmisiä, jotka opetti mulle paljon ja näytti tietä sillon kun se oli hukassa. 2013 siis jääköön mun kirjaan suurten muutosten ja kasvamisen elämänmakuisena vuotena, mikä kuitenkin täyttyi lukemattomista onnenhetkistä ja kohtaamisista niin maailmalla kun Suomessa. Ainiin ja vielä yks juttu. Vuonna 2013 mussa syttyi liekki nähdä, etsiä ja kokea kaikki mitä tällä maailmalla on tarjota. 

Siitä päästäänkin siihen mihin se liekki mua nyt riepottaa - Vaasan koti jäi taakse ja pakkasin elämäni taas kerran laukkuihin, nyt asun Berliinissä tekemässä just sitä mitä aina oon halunnut. Mieli on sekoitus haikeutta siitä mitä jätin taas taakseni, innostusta tästä hetkestä ja aivan loppumatonta uteliaisuutta ja intoa mitä tällä elämällä on annettavaa. 

Lisäksi, kunhan nyt saan kodin ja langattoman netin pelaamaan, yritän pitää teidätkin uteliaina tulevasta. Pusuja!


2 comments:

  1. Voi ihana essi! <3 täällä oon kuumeisesti odotellu sun kuulumispostauksia jo!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi ihana itse <3 Joo kyllä niitä alkaa hiljalleen tulla, tää on vaan ollut melkoinen alkurysähdys täällä. Halauksia kaikille x

      Delete

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS