14 January 2013

AFTER THE PARTY

Julkaisin ensin tekstin nimellä Ahter the party. Saimpas hyvät öiset räkänaurut.

Eilinen ilta oli huikea. Suuntasimme porukalla brittikaverimme synttäreille kotibileisiin, mitkä on täällä todettu kyllä illoista aina hauskimmiksi. Vanhat brittitalot ovat kuin labyrintteja, missä on hupaisaa sooloilla pitkin iltaa ja tehdä tutkimusretkiä tuntemattomien ihmisten huoneisiin. Synttärisankari oli vaatimattomasti tilannut mekkonsa jostain julkkis-copycatsivustolta ja juhli sitten Katy Perrynkin kantamassa luomuksessa. Timanttinen coctailmekko oli kuitenkin vuokrattu vain viikoksi. Melkoista omistautumista, vautsi. 

Juhlat jatkuivat aamun pikkutunneille. Jatkoilla oli UV-maalia, paljon tuntemattomia brittejä ja jätesäkillä päällystetyt seinät (taas). Vastoin odotuksia kukaan tai mikään ei kadonnut illan aikana, paitsi pari hassua pulloa vodkaa ja siinä samalla joidenkin juhlijoiden estot. Oma porukka pysyi kuitenkin järjissään ja pääsimme ehjin nahoin takaisin asuntolalle.  

Sunnuntai kului sitten viikonlopusta palautuessa. Päivän jääkaapin ja sängyn väliä kuljettuani ryhdistäydyin kuitenkin perinteiseen pubivisaan kaupungille. En sentään aivan ylittänyt rajojani, joten pysyin vain Team Hollandin tukijoukoissa. Oli paperilennokikisaa, halpoja shotteja ja arpajaista. En osallistunut näistä mihinkään, mutta seurailin tapahtumia zombiena sivusta ja totesin, että ensi kerralla paremmalla tarmolla tilaisuus saattaisi olla kokeilemisen arvoinen.

Näihin tunnelmiin, nyt simmut painuu kiinni. Kuulin myös, että tukka kasvaa unen aikana. Äkkiä siis unten maille!!

Ompas muuten kivasti kaulukset ruttanassa.





No comments:

Post a Comment

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS