Taas on yksi sohelluksen täyteinen keskiviikko takana! Pidin tänään englannin kurssilla pikkupresentaation valitsemastani yllä olevasta kuvasta, joka on napsaistu Dakarin Fashion Weekilta (Dakar Fashion Week, Vincent Boisot), Senegalista. Ei kovin hohdokas tai tyypillinen ympäristö kohauttaville muotiluomuksille, eihän? Kuva vangitsee mielestäni mielenkiintoisen hetken, ja sen koko värimaailma ja tunnelma on täynnä kontrasteja. Mutta se riittäköön siitä, kukin tehköön omat päätelmänsä ;) 

Tehtävänä oli siis analysoida kuvaa ja miksi on sen valinnut, mikä meni omalta osaltani harmillisen penkin alle. Se on kumma, miten arkena suu käy kuin Lilla Myyllä, mutta niinä harvoina hetkinä kun joku oikeastaan jaksaa kuunnella mitä sanottavaa mulla olisi, niin menen aivan jäihin. Todella vakuuttavaa. Jälkeenpäin tekee mieli polkea jalkaa, kun ei saa itsestään ulos sitä mitä haluaa. Pidin tehtävänannosta paljon ja olin ihan liekeissä valitsemastani kuvasta, mutta änkytykseksi se meni. Toivon tosi hartaasti, että englannin kieli tästä vielä kehittyisi ja harjotus ja jatkuva kielikylpy tuottaisi tulosta! Tällä hetkellä arkikieli sujuu mutkattomasti, mutta vähän syvemmän akateemisen sanaston (sen, jonka tiedän muhivan mun jossain aivolohkossa) käyttö antaa vielä odottaa itseään. Toimikoon tämä postaus nyt traumaattisen kokemuksen jälkikäsittelynä, jospa saisin sen käännettyä kehitykseksi!

Kuva on peräisin World Press Photo Contestin voittajagalleriasta, käykää ihmeessä kurkkaamassa. Vaikuttavia kuvia ja pysäyttäviä kohtaloita, itse ainakin upotin selailuun koko illan. En malta olla laittamatta  kuvaa parista tarinasta, jotka ansaitsee tulla kuulluiksi (kuvateksteissä linkit tarinoihin). Olisin varmasti valinnut jonkin näistä, jos olisin pystynyt puhumaan niistä liikaa herkistymättä/kiihtymättä. 

NEVER LET YOU GO,  Alejandro Kirchuk

JASON & ELYSSA, Darcy Parilla