Muuttaessani omilleni vuosi sitten luulin, että tavaroiden unohtelu ja yleinen huolimattomuus varmasti minimoituisi ajan myötä, kun minun pitäisi huolehtia itse omista asioistani. Ikäväkseni totean, ettei minkäänlaista muutosta ole tapahtunut.
Vietin tämän päivän oikeastaan hortoillen pyjamassani (kotihaalarissa, mitä kämppikseni nauraen kutsuvat potkupuvuksi) ympäri asuntolaa kädessäni muovikassillinen pestyjä alusvaatteita, hiuskuontalo sen näköisenä, että olisin saanut sähköiskun. Kaikki alkoi siitä, kun päätimme Paulan kanssa jakaa pyykkikoneellisen, molemmilla kun oli vain alusvaatteita pyykkijonossa. Sen suurempia suunnittelematta heitimme kaikki pyykit sekaisin koneeseen, todetaksemme tuntia myöhemmin, että kaikista maailman pikkuhousuista ja sukista näytämme suosivan juuri täsmälleen samanlaisia. Jaoimme siis alusvaatteet periaattein tää sulle ja toi mulle ja naurultamme saimme sovittua, että tästä lähtien laitamme uusiin vaatteisiin nimikirjaimet, vähän niinkuin tarhassa tehtiin. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. Palatessani kotiin oivalsin unohtaneeni avaimet ja puhelimeni jonnekin. Seilasin siinä sitten pikkuhousut kainalossa eri kerrosten väliä soitellen kavereideni ovikelloja ja herätellen kämppikseni, josko heillä olisi asiasta jotain tietoa. No, karkuteillä olleet tavarani löytyivät lopulta, kuten aina, mutta täysjärkisen mainettani voi olla vaikea saada takaisin.
Kaiken tämän sekasorron keskellä minut teki erittäin erittäin erittäin iloiseksi postiin kolahtanut paketti, joka nosti koti-iltani aivan uudelle tasolle! Äiti, oot paras! Ehkä tämä onnesta sekoaminen onkin syy koko päivän sohelluksiini :) Nyt kun kello lähestyy iltayhdeksää, voisin vaihtaa pyjamani päivävaatteisiin ja pyrähtää yläkerran leffakatsomoon. Cheers!
No comments:
Post a Comment