16 October 2012

SICK AND TIRED

Maanantaisin on koulua vain viidestä kuuteen, joten vietin päiväni pitkälti tiiviissä paketissa peittooni kääriytyneenä. Välillä keräsin voimani ja raahauduin teen keittoon, mutta voimat alkavat olla kyllä aika niukilla. En voi syyttää kipeydestä kuin itseäni: olen kuumeillut varmasti koko viime viikon, mutta painanut yöt malibu-colan ja päivät kahvin voimalla. Mikä idiootti. Raahauduin kuitenkin koululle viideltä vain todetakseni, että olin ainut opiskelija joka tohti saapua paikalle. Sovimme sitten opettajan kanssa tunnin perutuksi. Näin ei koskaan tapahtuisi Suomessa?

Tässä flunssahuurussani tein myös päätöksen, että tällä viikolla altistan itseni biletykselle vain ja ainoastaan kerran, ja se saa luvan olla lauantai. Tie siihen saakka ilman juhlimista on kuitenkin pitkä ja kuoppainen, koska jo tänään jouduin puremaan hammasta jäädäkseni kotiin muiden lähtiessä mahtiporukalla bailaamaan.  Pidin kuitenkin pintani vain siksi, että ainoa tavoitteeni tällä hetkellä on parantua ennen lomaa V:n luona! Täsmälleen viikon päästä tähän aikaan suoritan todennäköisesti paniikinomaista matkatavaroideni pakkaamista lentääkseni sitten prinssi Uljaani luo meren yli! Lähtöaamuna Paula saa sitten takavarikoida puolet tavaroistani, koska ne ovat turhia. Sitä vartenhan ystävät ovat ;)

Tätä välimatkaa on kestänyt kohta kaksi kuukautta. Aluksi oli vaikeinta tottua siihen, ettei tiedä toisen arjesta oikeastaan yhtään mitään. Etäisyys lisää ainakin omaa epävarmuuttani, ja laittaa joskus kyseenalaistamaan itsestäänselviäkin asioita vain siksi, etten kuule niitä enää päivittäin. Mitä enemmän miettii, sitä enemmän ikävöi. Olenkin huomannut, että toisesta irti päästäminen on helpoin tie onneen: luottaa, keskittyy itseensä, nauttii. Se iso paha susi ei lopulta olekaan välimatka, vaan minä itse ja oma asenteeni. Tämän oivallettuani aika alkoi kulua nopeammin ja pääsin kurjien tunteiden niskan päälle. Olen ikionnellinen siitä, että tartuin tilaisuuteen ja lähdin maailmalle. Huomaan ajattelevani jo kuukauden jälkeen asioista eri lailla ja kypsemmin, joten varokaa vaan kuinka viisas olen tullessani vuoden päästä kotiin. 

Tällä viikolla luvassa viikonloppureissu Lontooseen kummitädin hoiviin! Lisäksi kouluhommia ja kauneudenhoitoa, mitkä molemmat tällä hetkellä kyllä pahemman kerran rappiolla. Aion panostaa jälkimmäiseen, haluanhan tulla edelleen tunnistetuksi päästessäni määränpäähän ensi viikolla :)


Huonot hiuspäivät jatkuu!




No comments:

Post a Comment

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS