Tänään vihdoin koitti se hetki, mitä olen hartaasti odottanut ja jännännyt. Essin Elämän Ensimmäinen rat-sas-tus-tun-ti, o ou! Tosiaan, maanantaina tungin itseni yliopiston ratsastustiimin tapaamiseen ja tänään sitten oli luvassa makustelutunti kaikille halukkaille. Ja minähän halusin!
Olin täyttänyt etukäteen lapun, mihin tuli pituuden ja painon lisäksi merkitä tähänastinen kokemus ratsastajana. Koska olen sitä mieltä, että paria talutuskertaa Luu-ponin selässä ei voi laskea, alleviivasin punaisella kynällä BEGINNER (äidille tiedoksi: tiedän ponin nimen olevan Ruu, mutta ärrävikaisuudesta traumatisoituneena aion edelleenkin kutsua sitä Luuksi). Tästä huolimatta, jostain syystä joko a) olemme brittien kanssa eri mieltä siitä mitä tarkoittaa beginner tai b) minut sekoitettiin johonkin muuhun henkilöön. Tämä oletus siksi, että saapuessani tallipihaan minut siis istutettiin Deli-hepan selkään ja tunti polkaistiin käyntiin sen kummempia kyselemättä. Olin varautunut suurinpiirtein vartin mittaiseen talutussessioon ja ponien porkkanaruokintaan, mutta ehei. Olin kauhuissani.
Osoittauduimme Delin kanssa kuitenkin mainioksi tiimiksi, koska pääsimme ilman sen suurempia haavereita riviin muiden heppojen kanssa. Tässä vaiheessa huutelin epätoivoisena ohjaajalle, että ohoi, muistikohan kukaan mainita etten ole koskaan ollut hevosen selässä!? Silloin tämä napakka täti tuli hymyillen luokseni, opetti englanniksi sanat jalustin, ohjat ja satula, neuvoi miten naruista tulisi nykiä ja sitten menoksi ;) Eniten vaikeuksia itselleni tuotti varmasti se, etten saanut annetuista ohjeista mitään selvää. Kun heppa piti saada ravaamaan, sössötin vain jotain sen suuntaista, miltä muiden käskyt kuulostivat ja nauroin itselleni herkeämättä, Siksi en osaa nyt valita kummat on kipeämmät, vatsalihakset vai pakarat. Olin kyllä niin totaalisesti ulapalla. Luulen että muutkin nauroivat suomalaiselle tytölle, joka puhuu huonoa englantia ja ratsastaa vieläkin surkeammin. Tämä kuitenkin jää arvoitukseksi, koska, yllätys-yllätys, en päässyt jyvälle edes heidän puheenaiheistaan: minusta voisi kertoa huonoja vitsejä vaikka suoraan itselleni: nauraisin vain esittäessäni ymmärtää mistä on kyse. Kaikesta hilpeästä panikoinnista ja jännittämisestä huolimatta nautin puolituntisesta kyllä aivan satasella, enkä malta odottaa, että pääsen takaisin ratsaille!
Luennot ovat jatkaneet kulkuaan yhtä surkuhupaisissa merkeissä. Olen muunmuassa pelannut ranskankielistä hirsipuuta brittiläisten kanssa osaamatta ranskan- tai edes englanninkielisiä aakkosia, myöskään hirsipuuta en tämän maan direktiivien mukaisesti hallinnut. Lisäksi olen tehnyt ryhmätyönä kansainvälistymisstrategiaa, josta en henkilökohtaisesti ymmärtänyt hölkäsenpöläystä, hymyilin vain muiden mukana. Ja vielä tämä heppajuttu. Alan jo kaivelemaan muistiani, onko olemassa mitään, minkä oikeasti hallitsen? :D Päivän päätteeksi on aina paras vain naurahtaa itselleen ja sille, että miten ihmeessä on kaikista älyttömistä tilanteista selvinnyt. Suomessa en olisi ikipäivänä kuvitellut, saatika saattanut itseäni näihin surmanloukkuihin, mistä ei selviä kuin suunsa avaamalla ja itsensä nolaamalla.
Harmittaa superpaljon, että siinä ratsuhuumassa kamera pysyi visusti laukussa. Jääpähän tallennettavaa seuraavaan kertaan ;) Nyt suihkin tästä pikaisesti viereiseen asuntolaan viettämään tytön synttäreitä. Juu tytön, en tiedä ikää enkä kansallisuutta, mutta täällä sillä ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä. Cheers!
No comments:
Post a Comment