23 October 2012

LIKE A FIRST DATE

Okei. Taksi lähtee pihasta viiden tunnin päästä ja oon tässä illan panikoinut viime hetken pakkailuja. Miten voi tuntua näin jännältä tavata tutuin ja rakkain ihminen? Ihan kuin sillä olisi jotain väliä, miten hiukset on ja näkyykö kello. 

Starttaan siis lentäen Southamptonista ja lennän Pariisin laitamille. Siinä kohtaa suunnitelma hiukan sumenee, tarkoitus olisi päästä mahdollisimman sukkelasti Gare De Lyoniin, Pariisin rautatieasemalle, ja siitä suunnata junalla Lyoniin. Infoa oli netistä tosi vaikea löytää, kun kaikki tuntuu olevan vain ranskaksi. Luotan siis vaistooni ja seikkailen sitten huomenna :)

Jätän koneen kotiin, koska käytössäni on julmetun painava ikivanha kannettava. Nautin lomasta nyt ja päivittelen sitten viikon tiivistetysti kun palaan Southamptoniin. Mukavaa viikkoa siis kaikille, pitäkää huolta toisistanne! 

22 October 2012

RUSH & THE RIOT

"When a man is tired of London, he is tired of life; for there is in London all that life can afford"Näin sanoi englantilainen kirjailija Samuel Johnson kolmesataa vuotta sitten ja yhdyn tähän väitökseen epäilemättä hetkeäkään. Vietettyäni Lontoossa taas kaksi päivää, menetin sille hermojeni lisäksi loputkin sydämestäni. Se tunne kun kaupungin syke, erilaiset tuoksut, kiireiset ihmiset ja loppumattomat tarinat täyttävät pään, on unohtumaton ja koukuttava: voisin istua metrossa tai kadun varrella tunteja vain tarkkaillen ohitseni kiitäviä ihmisiä ja hetkiä ja painaa niitä mieleeni. Lontoossa on kaikki mitä voi toivoa. Toistaiseksi aikani on kulunut must-see paikkojen tehosuorittamiseen, mutta kunhan pakolliset rastit ja shoppailut tästä kaupungista on nähty, haluan takuulla pureutua sen ruohonjuuritason elämään syvemmin. 

Sateiset perjantai ja lauantai kuluivat totuttuun tapaan aivan liian nopeasti. Tapasin kummitätini perheineen Harrodsilla, missä en ollut vielä aiemmin käynyt. Korkeatkin odotukseni ylittyivät tuplasti, niin kiistämättömän upea  tuo tavaratalo oli. Ilmassa tuoksui parfyymi ja luksus, eikä ilmapiiri jäänyt epäselväksi: Harrods ei todellakaan ole paikka köyhälle opiskelijalle. Nautin kuitenkin kiertelystä ja katselusta valtavasti ja suosittelen paikan katsastamista kaikille Lontoon kävijöille. Harrodsilta suuntasimme metrolla South Kensingtoniin pienelle tauolle: olin tietenkin aamulla juossut bussiin auttamattomasti myöhässä ja Lontooseen saapuessani päättänyt säästää rahaa kävelemällä Harrodsille metrolla ajamisen sijaan, joten päikkärit tulivat jo tarpeeseen! 



Illalla suuntasimme Piccadilly Circuksen kautta Sohoon. Alue on iltaisin täynnä elämää ja vilkkaat kadut täyttyvät tuhansista turisteista ja paikallisista, jotka suuntaavat pubeille, klubeille, syömään, teatteriin, shoppailemaan... Soho todella on yöelämän ytimessä. Katuja voisi kierrellä loputtomiin vain ympärilleen katsellen :) Päädyimme lopulta Chinatowniin, josta löytyy kattava valikoima kiinalaisliikkeitä ja ravintoloita, joista valitsimmekin yhden illallispaikaksi. Sitruunakana oli hintansa väärti, ja massut täynnä kelpasi taivaltaa hotellille lataamaan akkuja.


Öinen Oxford Street
Sohon Chinatown
Aamulla kello soi aikaisin, kun suunnitelmana oli katsastaa Bloomsburyssa sijaitseva British Museum. Yhtä maailman suurimmista museoista ei kuitenkaan haravoida läpi päivässä (oikeasti, siellä saisi kulumaan viikon!), joten valitsimme etukäteen kiinnostavat näyttelyt ja aloimme sitten määrätietoisesti edetä huoneesta toiseen. Olen vasta nyt tajunnut, mitä vaatii olla hyvä turisti: täytyy olla suunnitelma, aikataulu, kello ja pitkä pinna. Usein myös varasuunnitelma tulee tarpeeseen. Saimme egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset kuitenkin kahlattua läpi määräajassa ja sitten olikin jo hyvästien aika. 





Otin vielä metron Oxford Streetille katsastaakseni muutaman liikkeen, mitä en ole Southamptonista vielä löytänyt. Shoppailuni kuitenkin keskeytyi, kun hallituksen vastainen mielenosoitus peitti koko valtavan ostoskadun ja tilanne alkoi karata käsistä. Paikalle virtasi poliiseja ja kaupat joutuivat sulkemaan oviaan, joten katsoin parhaaksi poistua paikalta vähin äänin! En ollut kuitenkaan varautunut mielenosoituksen aiheuttamiin yllätyksiin: liikenne oli totaalisen tukossa ja metroasemia oli suljettu. Tämän seurauksena metsästin ensin oikeaa bussia Lontoon hämmenyksen täyttämässä ytimessä yli puoli tuntia, jonka jälkeen hotellille päästyäni nappasin liikennevaloista taksin. Huonosta tuuristani ja kaikista epäilyksistäni huolimatta bussini Southamptoniin oli onneksi myöhässä ja ehdin juuri ja juuri hypätä kyytiin. Huh, kädet tärisivät ja päässä pyöri kyllä yöhön asti, sellaista sooloilua koko päivä oli ollut.

Postauksesta tuli superpitkä, mutta olipa paljon asiaakin. Tänään alkaa pakkailut ja huomenna jännäilyt, sitten tiistai aamuna pääsen starttaamaan V:n luo ranskaan. Kivaa sunnuntaita kaikille :) 








19 October 2012

LONDON CALLING

Wuhuu! Heräsin tänään aikaisin pitämään huolta siitä, etten unohda mitään tai jää bussista. Aikani kului kuitenkin maailman turhauttavampaan ongelmaan: jokainen tietää ne aamut, kun yht´äkkiä kaikki kivat vaatteet ovat päättäneet kadota kaapista tai muuttua näkymättömiksi? Tänään oli juuri sellainen (koska olin eilen liian laiska suunnitellakseni asiaa etukäteen). Jouduin tosissaan miettimään miten olen pukeutunut kuluneella viikolla vain todistaakseni itselleni että ylipäänsä omistan käyttökelpoisia vaatteita. No, kriisi on nyt ratkennut pakon edessä! Aion alkaa kehittää tulevaisuuden varalle hätävaate-systeemiä. Sellaista, että on aina valmiina korvan takana ainakin kaksi luottoasua, ettei näistä paniikeista enää tarvitse kärsiä.  Nyt kuitenkin täytyy kiirehtiä bussipysäkille, Lontoossa on kummitäti vastassa! :)

Aivan mahtavaa viikonloppua kaikille, palailen ruudulle varmaankin sunnuntaina! x

GIRLS´ GOSSIP

Ihanaa iltaa kaikille :) Ompa kiva käydä kohta nukkumaan levollisin mielin siitä, etten ainakaan muista unohtaneeni tänään mitään.

Päivä kului pitkälti koulurutiineissa. Work Psychologyn tunnilla luimme satua prinsessasta, joka lankesi pahoille teille ja kärsi siksi kurjan kohtalon joutuessaan lohikäärmeen kitaan. Tehtävämme oli sitten analysoida tarina organisaation ja sen sisältämien erilaisten roolien näkökulmasta. Ihan huippua! Pidän näistä luennoista paljon, ne antavat paljon pureksittavaa ja tänäänkin asiat pyörivät päässäni koko loppu päivän. Tunnit koostuvat lähinnä erilaisista testeistä ja keskusteluista, mihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia ja siksi jopa minä aion uskaltaa ensi kerralla avata suuni. Niin erilaista kuin kotona Vaasassa! Luennot olisivat tosin mukavampia, jos voisin edes jollain tavalla kommunikoida ryhmäni kanssa. Ensimmäistä kertaa (sen idioottiportsarin lisäksi, joka ei päästänyt meitä baariin) jouduin todella tyrmistymään paikallisten nuorten käytöstavoista. Opettaja joutui kehottamaan ryhmäläisiäni ottamaan minut mukaan keskusteluun (kuinka noloa!) ja siltikin vieressäni istuva supercool lontoolaispoika kirjaimellisesti käänsi selkänsä sulkien minut kylmästi pois porukasta. Enkä todellakaan ole mikään hiljainen hissukka, mutta tänään jäin jalkoihin sata-nolla. Vaihdan varmastikin ryhmää, en aio jatkossa käyttää tunteja oman typeryyteni ja ulkopuolisuuteni potemiseen. 




Sitkeän, kuukauden kestäneen tavaamisen jälkeen sain nimeni vihdoin oikein kirjoitettuna Frappuccinoon! Ainakin aakkoset olen siis oppinut ;)




Iltaa vietin tänään kuuden vallan hurmaavan neitokaisen seurassa karibia-henkisessä ravintolassa Turtle Bayssa. Saimme vihdoin aikaiseksi sovitettua kaikkien mimmien aikataulut yhteen ja keräännyimme juoruamaan kuluneen kuukauden vauhdikkaista käänteistä hyvän ruoan kera. Vaikka illan oli tarkoitus olla alkoholivapaa, ei ole hyvän mojiton voittanutta... Erasmus-pojilla on kuulemma ollut oma salaseuransa facebookissa jo pidemmän aikaa, joten olemme jo muutaman kokoontumisen herroja jäljessä, mitä huijausta!   

Vietettyäni Englannissa kuukauden on hämmentävää herätä siihen, kuinka vähän tällaista "laatuaikaa" on ehtinyt viettää. Tuntuu täysin eriskummalliselta saada pöytäkeskustelusta jotain selvää, saatika sitten pureutua sen syvällisempiin aiheisiin. Olen jo muutamaan otteeseen huolestunut siitä, että syntyykö tämän vuoden aikana ollenkaan oikeita ystävyyssuhteita, vai jääkö kaikki sille pinnalliselle small talk-tasolle. Ratkaisin arvoituksen kuitenkin tänään: ystävystyäkseen toisen kanssa täytyy oikeastaan ensin tutustua kyseiseen henkilöön. Vielä kun yhteinen kieli on molemmille vieras, on "vaivaa" nähtävä tuplasti. Aika näyttää kuinka paljon. Me kaikki epäilyksettä nautimme viettämästämme kolmetuntisesta ja päätimme yhteistuumin järjestää pian cupcake- ja sinkkuelämää-illat. Tästä se lähtee :)

Rauhallinen ilta sai kaipaamaan ystäviä sieltä kotoa ihan älyttömästi. Alan olla jo taikinaterapian tarpeessa.

Naz (Hollanti), Michaela (Ruotsi), Manon (Ranska), Paula ja Juuli (Suomi), Julia (Ranska) ja minä!

17 October 2012

UNBALANCED

Tänään (jälleen kerran) tuntui siltä, etten koskaan kasva aikuiseksi. Miten kukaan voi hallita tällaista jatkuvaa kaaosta? 

Päiväni kulkee keskiviikkoisin niin, että ensin kouluun, josta sitten kiireellä bussikyytiin ja ratsastustunnille, josta sitten juosten (ja hepalle haisevana) takaisin luennolle, josta sitten jo panikoiden tunnille toiselle puolelle kaupunkia. Ja näistä kaikista aina myöhässä täysin yrityksestä riippumatta. Aamupalan söin juostessani kouluun porkkana toisessa ja puhelin toisessa kädessä, lounaan luennolla saaden siitä julkisen huomautuksen. Välipalan unohdin kotiin. Jotta päivästä tuli ikimuistoinen, päätin myös tarpoa kotiin hurrikaanissa näyttäen surkuhupaisalta toivottomien kantamusteni kanssa: olin tunkenut aamulla laukkuuni mahtumattumat tavarat isoon paperikassiin, joka sitten tuurilleni uskollisena levisi kaatosateen seurauksena keskelle kaupungin pääkatua. Varmaankin siksi, että unohdin tänään sateenvarjoni kotiin. Ja ainiin, aamulla olin myöhässä, koska palasin puolimatkasta hakemaan unohtamani koulukirjan :) Tämän seitsemän tunnin sirkuksen jälkeen olen niin yltäkylläinen kaikesta sähläämisestä, sekuntien laskemisesta ja panikoinnista, että pikkulauantain juhlistaminen ei tunnu kovin houkuttelevalta. 

Epätasapaino on siis ollut päivän järkkymätön teema - myös fyysisesti! Kuten jo mainitsinkin, mutkainen tieni johti tänään myös ratsastustunnille, joka on paitsi aikatauluni kaaoksen aiheuttaja, myös päiväni pelastus. Pääsin nautiskelemaan yksityistunnista Dante-hepan selässä, eikä kaatosateesta ollut tuolloin vielä tietoakaan. Olin ainoa opastettava ja varmasti vain siksi ymmärsin melkein puolet annetuista ohjetuista. Valitettavasti niiden noudattaminen on kuitenkin ihan toinen juttu: olin tänään surkein ikinä. Poukkoilin hepan selässä   yrittäen epätoivoisesti löytää sen kanssa yhteistä säveltä ja pyytelin opettajalta anteeksi saamattomuuttani. Better luck next time. Silti nautin joka hetkestä satulassa, vaikka hammasta purren!  Mitä huonommin tunti menee, sitä suurempi hinku on takaisin yrittämään. Jos business-englanti ei ala pian taittua, harkitsen vakavasti hankkivani hoitoponin ja muuttavani maalle :D





Olen ollut viime päivinä huono bloggaaja. Liian vähän postauksia ja nekin harvat yhtä valitusta. Toivon kuitenkin, että näistä irtoaa teille myös hupia: niin ainakin itselleni aina päivän päätteeksi. Yritän parhaani mukaan ryhdistäytyä muoti- ja kauneusrintamalla ja päivitellä pian taas muustakin kuin sähläämisestä :)

16 October 2012

SICK AND TIRED

Maanantaisin on koulua vain viidestä kuuteen, joten vietin päiväni pitkälti tiiviissä paketissa peittooni kääriytyneenä. Välillä keräsin voimani ja raahauduin teen keittoon, mutta voimat alkavat olla kyllä aika niukilla. En voi syyttää kipeydestä kuin itseäni: olen kuumeillut varmasti koko viime viikon, mutta painanut yöt malibu-colan ja päivät kahvin voimalla. Mikä idiootti. Raahauduin kuitenkin koululle viideltä vain todetakseni, että olin ainut opiskelija joka tohti saapua paikalle. Sovimme sitten opettajan kanssa tunnin perutuksi. Näin ei koskaan tapahtuisi Suomessa?

Tässä flunssahuurussani tein myös päätöksen, että tällä viikolla altistan itseni biletykselle vain ja ainoastaan kerran, ja se saa luvan olla lauantai. Tie siihen saakka ilman juhlimista on kuitenkin pitkä ja kuoppainen, koska jo tänään jouduin puremaan hammasta jäädäkseni kotiin muiden lähtiessä mahtiporukalla bailaamaan.  Pidin kuitenkin pintani vain siksi, että ainoa tavoitteeni tällä hetkellä on parantua ennen lomaa V:n luona! Täsmälleen viikon päästä tähän aikaan suoritan todennäköisesti paniikinomaista matkatavaroideni pakkaamista lentääkseni sitten prinssi Uljaani luo meren yli! Lähtöaamuna Paula saa sitten takavarikoida puolet tavaroistani, koska ne ovat turhia. Sitä vartenhan ystävät ovat ;)

Tätä välimatkaa on kestänyt kohta kaksi kuukautta. Aluksi oli vaikeinta tottua siihen, ettei tiedä toisen arjesta oikeastaan yhtään mitään. Etäisyys lisää ainakin omaa epävarmuuttani, ja laittaa joskus kyseenalaistamaan itsestäänselviäkin asioita vain siksi, etten kuule niitä enää päivittäin. Mitä enemmän miettii, sitä enemmän ikävöi. Olenkin huomannut, että toisesta irti päästäminen on helpoin tie onneen: luottaa, keskittyy itseensä, nauttii. Se iso paha susi ei lopulta olekaan välimatka, vaan minä itse ja oma asenteeni. Tämän oivallettuani aika alkoi kulua nopeammin ja pääsin kurjien tunteiden niskan päälle. Olen ikionnellinen siitä, että tartuin tilaisuuteen ja lähdin maailmalle. Huomaan ajattelevani jo kuukauden jälkeen asioista eri lailla ja kypsemmin, joten varokaa vaan kuinka viisas olen tullessani vuoden päästä kotiin. 

Tällä viikolla luvassa viikonloppureissu Lontooseen kummitädin hoiviin! Lisäksi kouluhommia ja kauneudenhoitoa, mitkä molemmat tällä hetkellä kyllä pahemman kerran rappiolla. Aion panostaa jälkimmäiseen, haluanhan tulla edelleen tunnistetuksi päästessäni määränpäähän ensi viikolla :)


Huonot hiuspäivät jatkuu!




14 October 2012

THE LASAGNE

Sunnuntaihuomenta kaikille :) 

Eilinen ilta hurahti taas tanssahdellessa pienenpienessä sumuisessa rokkibaarissa, mistä en kyllä syty sitten yhtään. Jostain syystä koko erasmus-porukka kuitenkin haluaa joka lauantai sinne, joten päädyn aina vaan menemään flown mukana paikkoihin, joista en itse pidä. Miksi, oi miksi? No, toivottavasti tähän ajan myötä tulee muutos, kun kaikki löytävät lempparinsa! Eilinen yö oli myös tähän astisista kylmin ja kävellessäni kotiin väitin, että oli varmasti pakkasella. Nahkatakki ei tunnu enää aamun pikkutunneilla riittävän mihinkään ja päätin ensi kerralla turvautua untuvatakkiin. Reilua sinänsä, kun poikaystäväni dallailee shortseissa kouluun, eikä ole edes eri puolella maapalloa! Mutta niimpä teen minäkin kahden viikon päästä Ranskassa ;)

Eilisestä lasagnesta tuli muutama kysely ja lupasin postata reseptin pian :) Olen ottanut ohjeen aikanaan Kiloklubista. Suosittelen sivustoon tutustumista lämpimästi kaikille, jotka vähänkin haluavat joko tarkkailla ruokavalionsa terveellisyyttä, pitää painonsa kurissa tai jopa tiputtaa muutaman kilon. Itse käytin kiloklubia aktiivisesti varsinkin polvileikkaukseni jälkeen, kun liikunnan harrastaminen oli minimissä ja ruokavalion merkitys kunnossa pysymisessä korostui :) Sivustolla täytetään mielestäni hyvin toteutettua ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa ja saadaan palautetta mm. siitä, onko ruokavaliossa sopivasti kasviksia, herkkuja, kuituja ja oikeanlaista energiaa. Ja mikä parasta, se on ILMAINEN! 

Herkullisuudestaan huolimatta tekemäni lasagne ei siis ole mikään super-epäterveellinen mässäilyruoka. Oikeastaan, lähes mistä tahansa ruoasta saa ihan pienillä muutoksilla ja valinnoilla huomattavasti terveellisemmän. Tekemällä kastikkeet veteen, käyttämällä kokojyväpastoja, valitsemalla vähärasvaisempia tuotteita ja tutustumalla edes hiukan pakkausselosteisiin. Suomiystäväni Paulahan pitää tästä kovasti, kun käytän Asdassa aina pari tuntia kykkien hyllyjen välissä polvillani, englanninkielisiä pikkupränttejä puhelimella tulkaten. Ensi kerralla joudun varmasti kauppareissulle yksin. 

Mutta nyt vihdoin itse asiaan. Reseptistä valmistuva lasagne on köyhälle opiskelijalle ja samaten perheelle aika pieni, itse olen triplannut määrät, jotta siitä sitten saa massun täyteen koko viikon. 







Tarvitset:

2.5 dl     vettä
2 rkl       vehnäjauhoja
40 g       vihreää pestoa
70g        juustoraastetta (21%)                                        
350g      tomaattimurskaa
300g      broilerin fileesuikale
              sipulia maun mukaan
              lasagnelevyjä

Tee näin:

Paista kana ja lisää loppuvaiheessa silputtu sipuli. Paista jonkin aikaa, jotta sipuli kuullottuu. Lopuksi lisää tomaattimurska ja mausta makusi mukaan. Anna kastikkeen kiehua hetki.

Sitten juustokastike! Sulata kattilassa voita, lisää siihen vehnäjauhot. Pyörittele voi-jauhoseosta hetki ja lisää sitten vesi ohuena nauhana. Sekoita vimmatusti, ettei kastikkeesta tule paakkuista kuten minulla! Anna kiehua niin kauan, että kastike paksuuntuu. Sitten lisää raastettu juusto ja pesto samalla sekoitellen. Mausta kastike haluamallasi tavalla, esim. suolaa, pippurisekoitusta, tms. 

Voitele vuoka ja levitä pohjalle juustokastiketta. Lado päälle tarvittava määrä lasagnelevyjä, joiden päälle kana-sipulisekoitusta. Vuoka siis täytetään kerroksin kastike-levyt-kana, ja viimeisen lasagnelevykerroksen päälle lirautan aina viimeiset juustokastikkeet :) Sitten uuniin 200 asteeseen, aika riippuu paljon uunista. Suomessa pidin tunnin, täällä kärähti puolen tunnin jälkeen. Eli silmä tarkkana! 

Yhdessä normiannoksessa on about 260kcal, eli ei paha hinta moisesta makuelämyksestä :) 



Tämä neiti lähtee nyt ekalle oikealle ratsastustunnille. Jiihaa! 






13 October 2012

MY HEART WILL GO ON

Imelälle otsikolle on ilmeisen hyvä syy: kävimme tänään Southamptonin Sea City Museumissa. Koska Titanicin tarina on merkittävä osa kaupungin historiaa, esillä oli peräti kaksi huolella rakennettua näyttelyä laivan kohtalosta. Sadoista työntekijöistä neljä viidestä oli kotoisin Southamptonista ja tänään romanttisen Hollywood-draaman tapahtumat saivat todelliset mittasuhteet. Kylmät väreet nousivat pintaan muustakin kuin ensirakkaudestani Leonardo Dicapriosta: Sadat menettivät läheisensä. Vaikka tarina on pitkälle kaupallistettu, sillä on oma paikkansa paikallisten sydämissä. Pääkadun varrella on Titanicissa menehtyneille muistomerkki, jota iltaisin valaisee kynttilät kauniiden kranssien kera. Tänään myös oma maailmani avartui siitä, että höttöinen elokuva on vain pinnallinen murto-osa tapahtuneesta. En ole murheen murtama, mutta omatuntoani vihlaisi tajutessani, kun en  leffan ja Dicaprion hurmoksessa ole pysähtynyt miettimään asiaa lainkaan.






Näyttelyissä ei tietenkään saanut ottaa kuvia, ja sain monet vihaiset katseet tädeiltä yrittäessäni salaa napsia kuvia siinä sitten epäonnistuen. Näytillä oli kaiken muun muassa matkustajien matkatavaroita, jäljitelmiä hyteistä, laivan lähetettyjä ja vastaanotettuja sähkeitä ennen uppoamista ja paljon yksittäisiä matkustajien kertomia muistoja matkalta. Tämän lisäksi museossa oli matkamuistomyymälä, missä yllätyin jälleen kerran siitä, miten hyvin tapahtumia, varsinkin traagisia, voidaan kaupallistaa. Oli "kuinka järjestät Titanic-teemaillallisen"-kirja resepteineen ja äänitteineen, postikorttia, hyttipyyhettä ja leffassa Rosen kaulassa killunutta Heart Of The Ocean-korun jäljitelmää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tarina ansaitsee saamansa huomion. Harmi, että esineet olivat niin kalliita.




Museosta suuntasimme porukalla The Art House-nimiseen galleriakahvilaan. Se on vapaaehtoistyöllä pyörivä kulttuurikahvila lukupiireineen ja vintage-tavaroineen. Mielettömän viehättävä paikka kahvikupposelle ja lautapeleille hyvässä seurassa! Ruokakin näytti niin hyvältä, että tuli ihan paha mieli, kun olin valmistanut lounassalaatin valmiiksi kotiin. Ruoassa säästäminen tuntuu välillä niin mahdottoman raskaalta! :D




Kotiin päästyäni otin itseäni niskasta kiinni ja tartuin jo kauan suunnittelemaani missioon: kana-pesto lasagne. Tein sellaisen suurtalousannoksen, että vein puolet Paulan kämppiksille yläkertaan maistiaisiksi. Väittivät että se oli hyvää ;) No, nyt on ainakin taas viikoksi ruokaa. Kiire painaa jo päälle, tunnin päästä täytyisi jo olla istumassa iltaa muiden kanssa. Cheers <3

 


Huomatkaa täydellinen asuvalintani tomaattikastikkeen tekoon!





12 October 2012

Tervehdys!

Pahoittelen viikon kestänyttä radiohiljaisuutta, päiviin on mahtunut yhtä sun toista. Olen ollut järkyttävän kiireinen, vaikkei arkeni ole sisältänyt minkäänlaisia vastuita (juhlimisen lisäksi). Yritän jatkossa ryhdistäytyä ja ottaa bloggaamisen takaisin rutiineihin! Sen sijaan, että selostan koko viikon tapahtumat, liitän mukaan muutamat kuvat kuluneesta viikosta muistoksi :) 

Koko viikon satoi kaatamalla. Jouduin jopa investoimaan sateenvarjoon.

Kouluruokalan vähän liiankin houkutteleva menu...



...jota vastustaakseni raahauduin viimein ruokakauppaan. Toin Luisin vinkistä kärryt kotiin! :)

                                       
Luonnollisesti viikkoon mahtui myös aimo annos biletystä...


...jonka seurauksena äärimmäisen sumuisia ja väsyneitä päiviä yliopistolla :D



Luis halusi säilyttää Voodoo-clubilta saamansa rannekkeen, koska se oli
kuulemma ainoa muisto koko illasta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, viikonlopusta on tulossa vauhdikas, raporttia luvassa myöhemmin :)

05 October 2012

THIS IS MY LIFE

Muuttaessani omilleni vuosi sitten luulin, että tavaroiden unohtelu ja yleinen huolimattomuus varmasti minimoituisi ajan myötä, kun minun pitäisi huolehtia itse omista asioistani. Ikäväkseni totean, ettei minkäänlaista muutosta ole tapahtunut.

Vietin tämän päivän oikeastaan hortoillen pyjamassani (kotihaalarissa, mitä kämppikseni nauraen kutsuvat potkupuvuksi) ympäri asuntolaa kädessäni muovikassillinen pestyjä alusvaatteita, hiuskuontalo sen näköisenä, että olisin saanut sähköiskun. Kaikki alkoi siitä, kun päätimme Paulan kanssa jakaa pyykkikoneellisen, molemmilla kun oli vain alusvaatteita pyykkijonossa. Sen suurempia suunnittelematta heitimme kaikki pyykit sekaisin koneeseen, todetaksemme tuntia myöhemmin, että kaikista maailman pikkuhousuista ja sukista näytämme suosivan juuri täsmälleen samanlaisia. Jaoimme siis alusvaatteet periaattein tää sulle ja toi mulle ja naurultamme saimme sovittua, että tästä lähtien laitamme uusiin vaatteisiin nimikirjaimet, vähän niinkuin tarhassa tehtiin. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. Palatessani kotiin oivalsin unohtaneeni avaimet ja puhelimeni jonnekin. Seilasin siinä sitten pikkuhousut kainalossa eri kerrosten väliä soitellen kavereideni ovikelloja ja herätellen kämppikseni, josko heillä olisi asiasta jotain tietoa. No, karkuteillä olleet tavarani löytyivät lopulta, kuten aina, mutta täysjärkisen mainettani voi olla vaikea saada takaisin.

Kaiken tämän sekasorron keskellä minut teki erittäin erittäin erittäin iloiseksi postiin kolahtanut paketti, joka nosti koti-iltani aivan uudelle tasolle! Äiti, oot paras! Ehkä tämä onnesta sekoaminen onkin syy koko päivän sohelluksiini :) Nyt kun kello lähestyy iltayhdeksää, voisin vaihtaa pyjamani päivävaatteisiin ja pyrähtää yläkerran leffakatsomoon. Cheers!








THE DAY OFF

Käveltyäni viime yönä trombihurrikaanin saattelemana baarista kotiin, taidan olla inasen vilustunut. Tänään on kuitenkin onneksi luvassa kauan ja hartaasti odotettu vapaapäivä, paitsi koulusta myös klubeista! Vaikka onkin perjantai, täällä tuo viikon ja viikonlopun raja on kovin häilyvä: tällä viikolla suoritettu klubeilla jo ti, ke ja to - ja huomenna mennään taas. Päätimme siis yhteisvoimin lukita visusti ovet ja ikkunat ja syventyä Magic Mikeen illan pimetessä :)

Kello on viisi ja olen edelleen pyjamassa, rikon tänään varmaankin ennätyksen. Ohjelmassa ennen illan leffaa on siivoilua, ruokaa ja elämän totaalista järjestykseen laittamista. Minua uhkaa tällä hetkellä melkoinen konkurssi, joten päätin luoda excel-taulukon tuloista (nolla) ja menoista (ääretön). Liekö tuo punta valuuttana niin hämärä, että rahat haihtuvat savuna ilmaan... Ei vaan, tämä ei kyllä ole mikään vitsi! Ensimmäisen viikon vaatehurmoksen jälkeen olen kuuliaisesti kiertänyt kaukaa kaikki kaupat, mitkä myyvät muuta kuin halpaa ruokaa ja silti tuntuu, että eläminen täällä on järkyttävän kallista. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa ajatellessani noita tämän kuun tulevia menoja, kuten koulukirjoja, ratsastusklubia ja Lontoon ja Ranskan matkaa (kyllä, suunnitelmissa on vierailu V:n luokse meren taa, olen superinnoissani!). Mutta toisaalta, aivan kuten äitini sanoi kolaroituani automme kolmesti ensimmäisen ajokuukauteni aikana: sehän on vain maallista!

Olen kuitenkin ryhtynyt jo toimenpiteisiin talouteni pelastamiseksi. Kaksi viimeistä ovat toistaiseksi toteutumattomia tavoitteita.

  • Juon pelkästään hanavettä, vaikken tiedä onko se terveellistä 
  • En syö viikolla ulkona, vaan teen eväät homehtumaan laukkuuni päiväksi ja syön ne vasta sitten, kun ne ovat riittävän ällöttävän lilluvia
  • Yritän käydä ruokakaupassa vain kerran viikossa ja suunnitella viikon ruoat etukäteen ja näin vältän turhia heräteostoksia
  • Syön monta päivää samaa ruokaa
  • Jätän ostamani ruoan usein myös syömättä, kuten kaikki säilykkeet, koska olen liian laiska ostaakseni purkinavaajaa
  • Käyn myös Zarassa vain kerran viikossa, tässä en tosin sitkeästä yrittämisestä huolimatta pysty suunnittelemaan ostoksiani
  • Otan yöelämään lähtiessäni mukaan vain tietyn pikkusumman käteistä, vaikkapa kymmenen puntaa. Näin pelastan itseni siltä, että aamulla kauhistelen laukusta löytämiäni random-kuitteja ja niitä kamalia todisteita siitä, ettei ilta mennyt suunnitelmieni mukaan. Eniten katumiani lipsahduksia KFC, Burger King ja täällä jo legendaarisen leiman saanut Mr. Kebab.
  • Keitän kahvini kotona ja lakkaan palvomasta Starbucksin Mocha Frappuccinoa

Nyt kuitenkin villasukat jalkaan ja peiton alle, se ei ainakaan maksa mitään! :)






04 October 2012

@ THE UNI

Tää päivä onkin mennyt pitkälti koulun kovia penkkejä kuluttaessa (mitkä tuntuu vielä entistä kovemmilta eilisen rastastussession jälkeen). Ohjelmaan mahtui taas monen monituista noloa tilannetta, mutta totuttuani tähän olotilaan niistä raportoiminen tuntuu pitkäveteiseltä. Tänään oli Work Psychology-kurssin aloitusluento,  ja ensimmäistä kertaa tuntui oikein kolahtavan! Kurssin sisältö oli tosi kiinnostava, ryhmä oli sopivan pieni ja opettajan puheesta sai selvää :) Odotan innolla ensi viikkoa, kun todellinen opiskelu alkaa. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten introduction-viikkojen pelottelut tarkoista deadlineista ja ankarasta läsnäolon kontrolloinnista pitävät paikkansa. Opiskelijoidenhan tulee joka oppitunnin alussa tehdä "check in" omalla kulkukortillaan luokassa olevaan lukulaitteeseen. Itsehän checkaan aina myös ulos, koska on mielestäni mahdotonta muistaa tekikö sen jo luokkaan tullessaan. 

Kouluasioista puheen ollen, tuntuu, että täällä briteissä on tapana tehdä asioista älyttömän suuria ja hienoja. Kaikki luennoitsijat esittelevät ensimmäisenä Twitter-profiilinsa, kampus muistuttaa lähinnä ostoskeskusta pikkuisine kioskeineen ja jokainen käytävä vaikuttaa olevan osa jotain suurta brändistrategiaa, kun seinälle on painettu kunnianhimoisia mietelauseita Solentin tunnusvärein. Näin varmasti onkin. Aluksi tämä kaikki suuruudenhulluus lähinnä huvitti ja mietin hyvinkin suomalaisittain, että tarviiko sitä nyt joka asiaa korostaa niin erinomaisen mainoksi, onko tuolle kaikelle hössötykselle tarvetta. Asiaa punnittuani olen kuitenkin sitä mieltä, että parempi liikaa kuin liian vähän. Suomalaisilla olisi paljon opittavaa tästä kerskakulutuksen luvatusta maasta: aina ei tarvitse olla niin vaatimaton. Lisämietteitä luvassa myöhemmin.

Juuri nyt röhnötän vaaka-asennossa tietokone polvien päällä, lusikoiden kanapesto-tortellineja salaatin kera. Ansaitsisin mielestäni mitalin siitä, etten ole tämän viikon aikana kertaakaan syönyt ulkona, vaan aina ahkerana joko talsinut tauolla kotiin tai pidätellyt nälkääni iltaan asti. Siksi en jaksaisikaan enää edes kääntää kylkeä, tuo nälkään nääntyminen kun käy ihan työstä päivisin. Vaikka mieleni tekisi kovasti maatua kiinni näihin Suomesta raahaamiini lakanoihin, on nuorena jaksettava juhlia, vaikka sitten viidesti viikossa. Kerään siis luuni, nousen koroille, ja hilaudun Student Unionin erasmus-pippaloihin. Jihuu!


Syksyistä Southamptonia koulumatkan varrelta.  Kaupunki on täynnä kauniita puistoja!




03 October 2012

HOLD ON!

Tänään vihdoin koitti se hetki, mitä olen hartaasti odottanut ja jännännyt. Essin Elämän Ensimmäinen rat-sas-tus-tun-ti, o ou! Tosiaan, maanantaina tungin itseni yliopiston ratsastustiimin tapaamiseen ja tänään sitten oli luvassa makustelutunti kaikille halukkaille. Ja minähän halusin!

Olin täyttänyt etukäteen lapun, mihin tuli pituuden ja painon lisäksi merkitä tähänastinen kokemus ratsastajana. Koska olen sitä mieltä, että paria talutuskertaa Luu-ponin selässä ei voi laskea, alleviivasin punaisella kynällä BEGINNER (äidille tiedoksi: tiedän ponin nimen olevan Ruu, mutta ärrävikaisuudesta traumatisoituneena aion edelleenkin kutsua sitä Luuksi). Tästä huolimatta, jostain syystä joko a) olemme brittien kanssa eri mieltä siitä mitä tarkoittaa beginner tai b) minut sekoitettiin johonkin muuhun henkilöön. Tämä oletus siksi, että saapuessani tallipihaan minut siis istutettiin Deli-hepan selkään ja tunti polkaistiin käyntiin sen kummempia kyselemättä. Olin varautunut suurinpiirtein vartin mittaiseen talutussessioon ja ponien porkkanaruokintaan, mutta ehei. Olin kauhuissani.

Osoittauduimme Delin kanssa kuitenkin mainioksi tiimiksi, koska pääsimme ilman sen suurempia haavereita riviin muiden heppojen kanssa. Tässä vaiheessa huutelin epätoivoisena ohjaajalle, että ohoi, muistikohan kukaan mainita etten ole koskaan ollut hevosen selässä!? Silloin tämä napakka täti tuli hymyillen luokseni, opetti englanniksi sanat jalustin, ohjat ja satula, neuvoi miten naruista tulisi nykiä ja sitten menoksi ;) Eniten vaikeuksia itselleni tuotti varmasti se, etten saanut annetuista ohjeista mitään selvää. Kun heppa piti saada ravaamaan, sössötin vain jotain sen suuntaista, miltä muiden käskyt kuulostivat ja nauroin itselleni herkeämättä, Siksi en osaa nyt valita kummat on kipeämmät, vatsalihakset vai pakarat. Olin kyllä niin totaalisesti ulapalla. Luulen että muutkin nauroivat suomalaiselle tytölle, joka puhuu huonoa englantia ja ratsastaa vieläkin surkeammin. Tämä kuitenkin jää arvoitukseksi, koska, yllätys-yllätys, en päässyt jyvälle edes heidän puheenaiheistaan: minusta voisi kertoa huonoja vitsejä vaikka suoraan itselleni: nauraisin vain esittäessäni ymmärtää mistä on kyse. Kaikesta hilpeästä panikoinnista ja jännittämisestä huolimatta nautin puolituntisesta kyllä aivan satasella, enkä malta odottaa, että pääsen takaisin ratsaille!

Luennot ovat jatkaneet kulkuaan yhtä surkuhupaisissa merkeissä. Olen muunmuassa pelannut ranskankielistä hirsipuuta brittiläisten kanssa osaamatta ranskan- tai edes englanninkielisiä aakkosia, myöskään hirsipuuta en tämän maan direktiivien mukaisesti hallinnut. Lisäksi olen tehnyt ryhmätyönä kansainvälistymisstrategiaa, josta en henkilökohtaisesti ymmärtänyt hölkäsenpöläystä, hymyilin vain muiden mukana. Ja vielä tämä heppajuttu. Alan jo kaivelemaan muistiani, onko olemassa mitään, minkä oikeasti hallitsen? :D Päivän päätteeksi on aina paras vain naurahtaa itselleen ja sille, että miten ihmeessä on kaikista älyttömistä tilanteista selvinnyt. Suomessa en olisi ikipäivänä kuvitellut, saatika saattanut itseäni näihin surmanloukkuihin, mistä ei selviä kuin suunsa avaamalla ja itsensä nolaamalla. 

Harmittaa superpaljon, että siinä ratsuhuumassa kamera pysyi visusti laukussa. Jääpähän tallennettavaa seuraavaan kertaan ;) Nyt suihkin tästä pikaisesti viereiseen asuntolaan viettämään tytön synttäreitä. Juu tytön, en tiedä ikää enkä kansallisuutta, mutta täällä sillä ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä. Cheers!

01 October 2012

AWKWARD

Ensimmäiset kaksi viikkoa Southamptonissa olivat näin jälkeenpäin ajatellen pelkkää leikinlaskua aamusta iltaan. Eilen vielä toivoin, että pääsisin pian kiinni kouluun ja rutiineihin, ja saavuttaisin vihdoin sen haluamani arkirytmin: terveellistä ruokaa, salilla käyntiä, lenkkeilyä, kavereiden kanssa hengailua, ja juhlimista vain viikonloppuisin (keskiviikkohan on viikonloppua). Tänään tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Voitaisiinko sittenkin jatkaa Freshers´ weekiä joululomaan saakka? 

Otsikko tosiaankin kuvaa lyhyesti ja ytimekkäästi kuluneen päiväni tunnelmia. En ole koskaan tuntenut olevani yhtä "fresher", "lost", "outsider", kaikkia näitä, kuten tänään. Vaikka olen yleensä luonteeltani reipas, pupu on kyllä pysynyt visusti pöksyssä koko päivän lukuisista rydistäytymisyrityksistä ja "kyllä minä pärjään"-mantroista huolimatta. Olen vain kulkenut paikasta toiseen puhelin kädessä esittäen, että tiedän asioista jotain ja että minulla todella olisi jotain tärkeää tekemistä sen sijaan, että olisin tärissyt yksin nurkassa tuijottaen pelokkaasti niitä oikeita brittiopiskelijoita. 

Viikkoni alkoi tosiaan ihkaensimmäisellä oikealla oppitunnilla, Finance for Marketing- aloitusluennolla. Olin valinnut kurssin meille annetusta listasta, joten sinne mennessäni kuvittelin tapaamani vähintäänkin muita kaupallisen alan opiskelijoita, mutta elin myös toivossa päätyväni samaan ryhmään muiden vaihtareiden kanssa. Turha toivo: vaikuttaa siltä, että kurssin osallistujat ovat yksi yhtenäinen luokka muotiopiskelijoita. Tiivis luokka. En valitettavasti saanut osakseni yhtäkään ystävällistä katsetta, en edes säälivää, ja yritykseni hymyillä kurssitovereilleni osottautuivat turhiksi. Ei ainuttakaan poikaa, ei ainuttakaan vaihtaria. 18-vuotiaiden muotimimmien joukkoon soluttautuminen vaikuttaa ainakin tällä hetkellä olevan mission impossible. Lisäksi ymmärsin ponnistellen ehkä puolet luennoitsijan puheesta. No, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä: torstaina taas tavataan! 

Onneksi kaiken tämän hämmennyksen keskellä vilisee myös paljon toivonkipinöitä! Yksi tosi mieleinen juttu mitä brittiyliopistot opiskelijoilleen tarjoavat, ovat lukuisat "societyt". Meillä voi harrastaa kelpohintaan kaiken muun muassa esimerkiksi tankotanssia, cupcake-leivontaa, soutamista, kiipeilyä, sukellusta.. Lähes mitä tahansa. Minäkin löysin klubien joukosta omani, ja tänään suuntasin sitten kartta kainalossa rohkeasti ensimmäiseen tapaamiseen, missä tapasin lajin harrastajia ja varasin ajan kokeilutunnille! Olin jälleen kerran ainoa ulkomaalainen eikä pubin hälinässä pidetystä tilaisuudesta jäänyt käteen oikeastaan muuta kun tervetuloa ja näkemiin, mutta sain ainakin nimeni listalle ja tunnin bookattua. Odotan jo palavasti keskiviikkoa, milloin pääsen tositoimiin! Siitä lisää sitten, äiti miettiköön kotona nyt päänsä puhki, että mihin olen taas nokkani työntänyt ;) Huomiseen!


Vihdoin kostyymi ilman sadetakkia ;)





A WONDERFUL DINNER

With wonderful people :) Katastrofien, varvasrakkuloiden ja juhlinnankatkuisen viikonlopun jälkeen teimme päätöksistä parhaimman, kun päätimme illastaa yhdessä kuppikuntamme kanssa - ensimmäistä kertaa. Täytyy tunnustaa, että ihmiset näkee kyllä täysin eri valossa, kun heidät näkee kirjaimellisesti päivänvalossa (tähän asti tuttavuutta on tehty lähinnä yön pikkutunneilla)! Tällaisia illanviettoja saisi puolestani olla paljon enemmän, tunnustan pitäväni näistä lähes yhtä paljon (siis enemmän) kuin klubbailusta. Lisäksi rakastan hyvää ruokaa ylitse juomisen ;) Oli aivan mielettömän mukavaa vain syödä hyvää ruokaa ja keskustella muustakin kun siitä, mitä tapahtui viime yönä klubilla kun kaikki katosivat. Ja mikä parasta, pidän minua ympäröivistä ihmisistä vain koko ajan enemmän.

Meitä on räikeä porukka eri kansallisuuksia, mikä on ollut ja tulee olemaan varmasti ehdoton rikkaus tulevan vuoden aikana. Hollanti, Belgia, Espanja, Ranska, Saksa, Ruotsi, Suomi, ketä meitä nyt on, ja kaikki nämä  edustettuna pelkästään päivittäisessä ydinporukassa. Mahtavaa! Tässä ympäristössä ja kulttuurien yhteentörmäyksessä oppii paljon asioita muista, mutta vielä enemmän itsestään. Näiden ihmisten rinnalla huomaan välillä olevani ärsyttävän skeptinen, itsenäinen (kyllä minä tiedän!) ja välillä jopa vetäytyvä. Paljon on siis vielä opittavaa.

Se tältä illalta, syvempää kulttuuripohdiskelua varmasti luvassa myöhemmin. Näin kivan illan jälkeen on hyvä aloittaa koulutie huomenna. Luvassa myös uusi harrastus keskiviikkona, jihuu! Good night!





     






     



SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS